Vihdoin olemme loytaneet palan rentoa Australiaa! Minun ja Eeron matka Australiassa meinasi tulla ennenaikaiseen loppuun raha/motivaatiopulan vuoksi. Paatimme antaa maalle viela viimeisen mahdollisuuden WWOOFingin merkeissa ennen Aasiaan siirtymista. WWOOFin (willing workers on organig farms) tarkoittaa suomeksi sita, etta tehdaan paivassa nelja tuntia puutarhatoita majapaikkaa ja ruokaa vastaan. Laitoimme sahkopostia neljalle eri tilalle, kaikki vastasivat ja kokonaiset kolme tilaa olisivat ottaneet meidat luokseen. Valkkasimme parhaalle kuullostaneen vastauksen ja paadyimme Closeburniin (puolisen tuntia Brisbanesta), pienelle tilalle (lahinna kesamokin ja suurehkoksi paisuneen puutarhan risteytys), jonka omistaa australialainen elokuvaohjaaja.
Tilan omistaja on taiteellinen ja lamminsydaminen persoona, joka hadintuskin koskaan kerkeaa vierailemaan paikan paalla, hanella on siis myos toinen koti Brisbanessa. Rakennus, jossa asumme, on rakennettu kierratysmateriaaleista, suoraan kaatopaikalta. Koko talo on kuin valtava taideteos, taynna mielenkiintoisia yksityiskohtia. Reggaebaarin ja bungalowin taydellinen yhteensulautuma kaikilla nykyaikaisilla mukavuuksilla kuitenkin varustettuna. Tilalla tulee ja menee wwoofereita ympari maailmaa. Jotkut jaavat pariksi yoksi, toiset kuukausiksi. Jokainen saa kayttaa omaa mielikuvitustaan ja osaamistaan puutarhassa ja muissa tilan projekteissa.
On ollut todella vapauttavaa olla ajattelematta mika paiva on ja paljonko paivabudjetista on jaljella. Talo on open air -rakennus, eli seinat eivat ole umpinaisia. Runsas ulkoilma ja reipas askartelu saavat aikaan sen, etta uni maittaa kun aurinko laskee. Aamulla tulee yleensa herattya kukonlaulun aikaan (kirjaimellisesti, koska puutarhassa oleva kukko kiekuu armotta kun auringon ensimmaiset sateet osuvat sen silmiin). Auringonnousun jalkeen saa osallistua joogaan, jos silta tuntuu. Yteisen aamupalan jalkeen lahdetaan toihin, tyot lopetellaan puolen paivan tuntumilla, jonka jalkeen yleensa kokkaillaan lounasta. Loppupaivan saa viettaa miten kukin haluaa, tehden kavelyretkia, maaten riippumatossa tai lueskellen kirjoja. Lahimpaan kylapahaseen on kuutisen kilometria ja meilla on kaytossa auto.
Muista talon asukeista viela sen verran, etta ymparilla oleva viidakko ja talon ilmava rakennus saavat aikaan sen, etta meilla on suhteellisen paljon elaimellisia naapureita. Alakerran lattian alla asuu opossumi, vessassa nukkuu toisinaan pyyttoni, hamahakkeja ja rupikonnia hengailee milloin missakin, lisko morjenstaa valilla lattialla. Puutarhassa asustelee kuulemma parimetrinen lisko, mutta haneen en ole onneksi viela tutustunut. Ja kavipa viela niin, etta eilen illalla paittemme ylitse lensi olohuoneessa lepakko.
Talla hetkella viihdymme. Viihdymme erittain hyvin. Takana on kaksi viikkoa ja toistaiseksi matkan jatkamisella ei ole kiiretta :) Laitellaan kuvia, kunhan paastaan kaymaan nettikahvilassa (kaytan talla hetkella puhelintani modeemina ja creditit paukkuu) niin saatte paremman kuvan siita, millainen paikka on kyseessa.
Voi vitsi, mä niin tykkään, TYKKÄÄN! Kohta muutan sinne kans. Ja jooga, uuh, oon niin jumiutumassa siihen lajiin, että....
VastaaPoistaPysykää vaan siellä ja lisää kuvia ja tekstiä, kiitos! :)
Terkkuja täältä loskan ja paskan keskeltä. Vettä sataa päivät ja yöt, ja lumi sulaa. Tico on aina lenkkien jälkeen ihan rapainen. Ja niin, Paddy on meillä hoidossa, se on kivaa. :)
-systeri-
Jooga on kyl hyva venyttely, ku tekee fyysista tyota. Ei jumita paikkoja ja rentoutuu mukavasti uutta paivaa varten.
VastaaPoistaMina tykkaan paljon tasta paikasta. Paljon mielenkiintoisia projekteja! :)
Kuulostaa todella mielenkiintoiselta paikalta!
VastaaPoista