Ja niin on vierähtänyt jälleen pienoinen tovi edellisestä kirjoituksesta. Kuten Eero tuossa aiemmin totesi, meidän tiemme ovat eronneet. Tästä eteenpäin minä matkaan yksin tätä suurta mannerta. Tuskin kuitenkaan ihan yksin, hostellithan on täynnä potentiaalisia matkakumppaneita, mutta eri teitä entisten matkakumppaneiden kanssa. Kenties tiemme vielä jossain vaiheessa kohtaavat, kenties ei, aika näyttää. Se tosin on varma, että meillä kaikilla on mahtavat ajat edessä! Jatketaan tähän samaan blogiin kirjoittamista, onhan osoite jo kaikille tuttu.
Mun edelliset kaksi viikkoa meni siis Adelaidessa. Päätin jäädä sinne vielä Lauran ja Eeron jo jatkaessa matkaa kohti Melbournea. Suunnitelmani oli hankkia töitä viinitiloilta. Tämä suunnitelma meni kuitenkin syystä ja toisesta jäihin ja pohdiskelin aikani miten tästä eteenpäin. Viime viikko Adelaidessa tosin osoittautui erinomaiseksi, sain uusia kavereita joiden kanssa vietin erittäin hauskoja hetkiä ja kävin mielenkiintoisia keskusteluja. Sen lisäksi asuin "ilmaiseksi" hostellissa, toisin sanoen siivosin 2h/päivä yöpaikkaa vastaan. Eihän tuo herkkua ollut, mutta kyllä sitä nyt 2h päivässä siivoaa vaikka vessoja ja hostellin keittiötä yöpaikkaa vastaan! Niin,ilmeisesti suomalainen insinööri vastaa Australiassa siivoojaa...
Adelaide on kaunis, hyvin eurooppalaistyylinen kaupunki. Siellä oli juuri meneillään fringe-festival mikä toi kaupungin täyteen katutaiteilijoita, komediashowta, musiikkia ja teatteria. Itsekin pääsin yhteen komediashowhun kaverin siivellä, hän sai töistä ilmaisia lippuja ja mentiin porukalla katsomaan improvisaatioshowta mikä oli kyllä hillittömän hauska.
En kuitenkaan tuntenut oloani kotoisaksi Adelaidessa, joten mielelläni suunnittelin jo pian matkaa eteenpäin. Maanantaina tulin tänne Melbourneen mistä sen sijaan pidän erittäin paljon. Kaupungin koko tosin yllätti minut, en ollut aiemmin tajunnut että tämä on Australian toiseksi suurin kaupunki (3,9milj asukasta) heti Sydneyn jälkeen. Pidän kaupungin tunnelmasta, suuri kaupunki mutta jotenkin sympaattinen ja täynnä musiikkia. En tosin ole vielä kovin hyvin tutustunut Melbourneen, eka päivä meni shoppaillessa. Jouduin sijoittamaan uuteen kameraan. Totesin viime viikolla että rakas uskollinen ixukseni on hävinnyt jäljettömiin. Yhden päivän uhrasin kaupungilla kiertelyyn kameran löytymisen toivossa. Kiersin jokaisen kaupan ja kahvilan missä olen käynyt ja tein poliisille ilmoituksen, tuloksetta. Nyt mukana päivitetty versio ixuksesta, ei tosin vanhan veroinen mutta menköön. Onneksi olin laittanut kuvat Eeron koneelle ja omalle muistitikulle ennen kuin he lähtivät, multa katosi kuitenkin 3 viimeistä viikkoa ja rakas kamera...
Lisähankintoja on kuitenkin vielä tehtävä. Lauantaina matkustan keskelle ei mitään, Alice Springsiin. Olen varannut 3 päivän matkan Uluruun (joillekin nimi Ayers Rock saattaa soittaa kelloja...) ja tarvitsen sinne yhtä sun toista. Mm.kunnon kengät kiven ympäri kävelyä varten. Odotan innolla öitä swagissa tähtitaivaan alla ja sitä oikeaa outbackia, puhumattakaan mielettömistä maisemista.
Sitä ennen vielä muutama päivä miljoonakaupungissa, kontrasti tulee olemaan melkoinen. Tänään vaihdoin hostellia, en ollut tyytyväinen edelliseen joten vaihdoin paikkaa. Tämä näyttää suorastaan hämmentävän modernilta ja rennolta ollakseen halvin minkä löysin, uskon viihtyväni.
Kerro Elina, mitä nyt kuuluu?! :)
VastaaPoistaKuukausi viimeisimmästä blogipäivityksestä. Suomi kaipaa Australian lämpimiä blogituulahduksia.
Ullis
mulla on vaiheessa mun uluru-retki teksti, koitan saada sen talla viikolla tanne asti...talla hetkella olen taas perthissa, sain juuri toita ja tarkoitus on koittaa taas tienata taalla rahaa etta paasen jossain vaiheessa taas tien paalle. kerron enemman blogitekstin muodossa kunhan saan aikaiseksi... :)
VastaaPoista