Elamaa ilman viikonpaivia tai rahaa
Vihdoin olemme loytaneet palan rentoa Australiaa! Minun ja Eeron matka Australiassa meinasi tulla ennenaikaiseen loppuun raha/motivaatiopulan vuoksi. Paatimme antaa maalle viela viimeisen mahdollisuuden WWOOFingin merkeissa ennen Aasiaan siirtymista. WWOOFin (willing workers on organig farms) tarkoittaa suomeksi sita, etta tehdaan paivassa nelja tuntia puutarhatoita majapaikkaa ja ruokaa vastaan. Laitoimme sahkopostia neljalle eri tilalle, kaikki vastasivat ja kokonaiset kolme tilaa olisivat ottaneet meidat luokseen. Valkkasimme parhaalle kuullostaneen vastauksen ja paadyimme Closeburniin (puolisen tuntia Brisbanesta), pienelle tilalle (lahinna kesamokin ja suurehkoksi paisuneen puutarhan risteytys), jonka omistaa australialainen elokuvaohjaaja.
Tilan omistaja on taiteellinen ja lamminsydaminen persoona, joka hadintuskin koskaan kerkeaa vierailemaan paikan paalla, hanella on siis myos toinen koti Brisbanessa. Rakennus, jossa asumme, on rakennettu kierratysmateriaaleista, suoraan kaatopaikalta. Koko talo on kuin valtava taideteos, taynna mielenkiintoisia yksityiskohtia. Reggaebaarin ja bungalowin taydellinen yhteensulautuma kaikilla nykyaikaisilla mukavuuksilla kuitenkin varustettuna. Tilalla tulee ja menee wwoofereita ympari maailmaa. Jotkut jaavat pariksi yoksi, toiset kuukausiksi. Jokainen saa kayttaa omaa mielikuvitustaan ja osaamistaan puutarhassa ja muissa tilan projekteissa.
On ollut todella vapauttavaa olla ajattelematta mika paiva on ja paljonko paivabudjetista on jaljella. Talo on open air -rakennus, eli seinat eivat ole umpinaisia. Runsas ulkoilma ja reipas askartelu saavat aikaan sen, etta uni maittaa kun aurinko laskee. Aamulla tulee yleensa herattya kukonlaulun aikaan (kirjaimellisesti, koska puutarhassa oleva kukko kiekuu armotta kun auringon ensimmaiset sateet osuvat sen silmiin). Auringonnousun jalkeen saa osallistua joogaan, jos silta tuntuu. Yteisen aamupalan jalkeen lahdetaan toihin, tyot lopetellaan puolen paivan tuntumilla, jonka jalkeen yleensa kokkaillaan lounasta. Loppupaivan saa viettaa miten kukin haluaa, tehden kavelyretkia, maaten riippumatossa tai lueskellen kirjoja. Lahimpaan kylapahaseen on kuutisen kilometria ja meilla on kaytossa auto.
Muista talon asukeista viela sen verran, etta ymparilla oleva viidakko ja talon ilmava rakennus saavat aikaan sen, etta meilla on suhteellisen paljon elaimellisia naapureita. Alakerran lattian alla asuu opossumi, vessassa nukkuu toisinaan pyyttoni, hamahakkeja ja rupikonnia hengailee milloin missakin, lisko morjenstaa valilla lattialla. Puutarhassa asustelee kuulemma parimetrinen lisko, mutta haneen en ole onneksi viela tutustunut. Ja kavipa viela niin, etta eilen illalla paittemme ylitse lensi olohuoneessa lepakko.
Talla hetkella viihdymme. Viihdymme erittain hyvin. Takana on kaksi viikkoa ja toistaiseksi matkan jatkamisella ei ole kiiretta :) Laitellaan kuvia, kunhan paastaan kaymaan nettikahvilassa (kaytan talla hetkella puhelintani modeemina ja creditit paukkuu) niin saatte paremman kuvan siita, millainen paikka on kyseessa.

Elinan Adelaide ja Melbourne
Ja niin on vierähtänyt jälleen pienoinen tovi edellisestä kirjoituksesta. Kuten Eero tuossa aiemmin totesi, meidän tiemme ovat eronneet. Tästä eteenpäin minä matkaan yksin tätä suurta mannerta. Tuskin kuitenkaan ihan yksin, hostellithan on täynnä potentiaalisia matkakumppaneita, mutta eri teitä entisten matkakumppaneiden kanssa. Kenties tiemme vielä jossain vaiheessa kohtaavat, kenties ei, aika näyttää. Se tosin on varma, että meillä kaikilla on mahtavat ajat edessä! Jatketaan tähän samaan blogiin kirjoittamista, onhan osoite jo kaikille tuttu.
Mun edelliset kaksi viikkoa meni siis Adelaidessa. Päätin jäädä sinne vielä Lauran ja Eeron jo jatkaessa matkaa kohti Melbournea. Suunnitelmani oli hankkia töitä viinitiloilta. Tämä suunnitelma meni kuitenkin syystä ja toisesta jäihin ja pohdiskelin aikani miten tästä eteenpäin. Viime viikko Adelaidessa tosin osoittautui erinomaiseksi, sain uusia kavereita joiden kanssa vietin erittäin hauskoja hetkiä ja kävin mielenkiintoisia keskusteluja. Sen lisäksi asuin "ilmaiseksi" hostellissa, toisin sanoen siivosin 2h/päivä yöpaikkaa vastaan. Eihän tuo herkkua ollut, mutta kyllä sitä nyt 2h päivässä siivoaa vaikka vessoja ja hostellin keittiötä yöpaikkaa vastaan! Niin,ilmeisesti suomalainen insinööri vastaa Australiassa siivoojaa...
Adelaide on kaunis, hyvin eurooppalaistyylinen kaupunki. Siellä oli juuri meneillään fringe-festival mikä toi kaupungin täyteen katutaiteilijoita, komediashowta, musiikkia ja teatteria. Itsekin pääsin yhteen komediashowhun kaverin siivellä, hän sai töistä ilmaisia lippuja ja mentiin porukalla katsomaan improvisaatioshowta mikä oli kyllä hillittömän hauska.
En kuitenkaan tuntenut oloani kotoisaksi Adelaidessa, joten mielelläni suunnittelin jo pian matkaa eteenpäin. Maanantaina tulin tänne Melbourneen mistä sen sijaan pidän erittäin paljon. Kaupungin koko tosin yllätti minut, en ollut aiemmin tajunnut että tämä on Australian toiseksi suurin kaupunki (3,9milj asukasta) heti Sydneyn jälkeen. Pidän kaupungin tunnelmasta, suuri kaupunki mutta jotenkin sympaattinen ja täynnä musiikkia. En tosin ole vielä kovin hyvin tutustunut Melbourneen, eka päivä meni shoppaillessa. Jouduin sijoittamaan uuteen kameraan. Totesin viime viikolla että rakas uskollinen ixukseni on hävinnyt jäljettömiin. Yhden päivän uhrasin kaupungilla kiertelyyn kameran löytymisen toivossa. Kiersin jokaisen kaupan ja kahvilan missä olen käynyt ja tein poliisille ilmoituksen, tuloksetta. Nyt mukana päivitetty versio ixuksesta, ei tosin vanhan veroinen mutta menköön. Onneksi olin laittanut kuvat Eeron koneelle ja omalle muistitikulle ennen kuin he lähtivät, multa katosi kuitenkin 3 viimeistä viikkoa ja rakas kamera...
Lisähankintoja on kuitenkin vielä tehtävä. Lauantaina matkustan keskelle ei mitään, Alice Springsiin. Olen varannut 3 päivän matkan Uluruun (joillekin nimi Ayers Rock saattaa soittaa kelloja...) ja tarvitsen sinne yhtä sun toista. Mm.kunnon kengät kiven ympäri kävelyä varten. Odotan innolla öitä swagissa tähtitaivaan alla ja sitä oikeaa outbackia, puhumattakaan mielettömistä maisemista.
Sitä ennen vielä muutama päivä miljoonakaupungissa, kontrasti tulee olemaan melkoinen. Tänään vaihdoin hostellia, en ollut tyytyväinen edelliseen joten vaihdoin paikkaa. Tämä näyttää suorastaan hämmentävän modernilta ja rennolta ollakseen halvin minkä löysin, uskon viihtyväni.

Brisbanessa
Heips! Tultiin Melbournesta Brisbaneen JetStarilla napparasti 74 aud hintaan per naama. Yllatyttiin kovasti paikan paalla olevasta lampiman kosteasta ilmasta. Ja kuinka lamminta taalla onkaan Melbournen kylmyyden jalkeen! Mahtavaa! :) Perilla kentalla tormattiin Amid nimiseen jamppaan, joka kysy meita jakamaan taksin. Heita oli kolme jatkaa ja meita kaks, joten saatiin taksi halvemmalla West Endiin kaupungin lahioon. Juna keskustaan maksaa kentalta 15 aud. Amid asuu Brisbanessa, joten saatiin samalla hyva kontakti. Hanen ansiosta loydettiin hyvalle ja rennolle alueelle.
Mentiin Brisbane Backpacker nimiseen hostelliin. Ihan jees paikka, mutta ihme saannot! En suosittele! Milta kuulostaa saanto, etta ihminen kay tsekkaa huoneessa jaakaapin ja parvekkeen joka ilta, ettei siella ole vaan alkoholia!? Tai se, etta saat huoneen avainta vastaan syomavalineet? Ihme meininkia! Meidan dormissa tormattiin kuitenkin todella kivoihin ihmisiin :) Uusia kavereita! Seuraavana paivana vaihdettiin korttelin paassa olevaan Somewhere To Stay -hostelliin. Aivan mahtava paikka ja halvempi kuin edellinen. 8 hengen dormi 19 aud per yo. Tata paikkaa suosittelen erittain lampimasti! Todella rentoa ja helppoa elamaa! Oma riippumatto tuli testattua taas pitkasta aikaa ulkoaltaan lahistolla. Piha ja yleinen ilmapiiri on mainio. Huone tosin on aika tunkkainen, mutta ei se meita haittaa. Siella nukutaan vaan yot. Ulkona on paljon mukavia hengailupaikkoja. Taaltakin menee keskustaan, kirjastoon, jne. tunnin valein ilmainen bussi hostellilta. Pienen kavelymatkan paassa on lahion oma keskusta, josta loytyy kaikki tarvittava.
Eilen laiteltiin maileja Wwoof-hosteille, jotka ilmottelivat foorumilla, etta tarvitsevat kiireisesti apua. Tanaan saatiin jokaiseen vastaukset jo aamusta. Valittiin naista yksi ja pistettiin mailia takasi. Yllari yllari tulikin soitto puolen tunnin paasta, etta kontakti on tanaan kaupungissa kaymassa. Han ottaa meidat kyytiin hostellilta iltapaivalla ja paastaan jo tanaan farmille! Onpa kylla nopeaa hommaa :) Farmilla tehdaan sekalaisia hommia mm. puutarhahommia, saippuan valmistamista, villan huovutusta. Ja varmaan on kaikkea muutakin jannaa :) Toita tehdaan muutama tunti paivassa majoitusta ja ruokaa vastaan. Ollaan aluksi tilalla viikko ja katsellaan sitten mita tehdaan. Tilannepaivityksia tulee myohemmin.
Jos vielakin mietit, etta mika tama WWOOF-juttu oikein on, niin tsekkaa tama osoite: http://wwoof.com.au/.

Kasvillisuutta riittaa hostellilla |
Relaxoitumista |
Altaalla |
Hostellin toinen maskotti |
Tien paalla Great Ocean Road
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)