Mina olen nyt saapunut Northcliffeen tekemaan farmitoita. Saavuin tanne itseasiassa viime sunnuntaina. Lahdin australialaisen kanssa Perthista lauantaina, jaatiin yoksi Bunburyyn ja sunnuntaina ajettiin Northcliffeen asti. Pysahdyttiin toki muutamassa kohteessa. Nahtiin kaunis Blackwood River, ihmeteltiin Diamond Treeta ja tietty pysahdyttiin viinitilalla maistelemassa seudun antimia. Diamond Tree on hemmetin korkea puu, johon on rakennettu tikkaat ja koppero huipulle, jostain syysta ihmiset haluaa kiiveta sinne 40 m korkeuteen. Me ei menty sinne, ihan vaan siks koska se oli suljettu. Uskooko joku?
Vihdoin tultiin Bannister Downsin tiluksille. Meita oli vastassa farmin omistaja, Mat. Erittain mukava mies, ja tavattiin osa hanen perheestaankin. Mat vei meidat mun tulevaan kotiin, taloon keskella farmia. Mua hermostutti jo sinne ajaminen, matkalla availtiin portteja, ajettiin pellon lapi ja mutkaisia miniteita, onneksi oli kunnon neliveto auto matkassa. Lyhyt matka sinne oli, mutta se tuntui ikuisuudelta. Vastassa oli vanha talo, jonka ovi oli raollaan, sisalla selvisi etta avainta ei enaa ole. Perusmukavuudet (telkkari, hella, pyykkikone, sisavessa ja -suihku) loytyy, mutta ei luksustelua eli puhelinta, nettia tai kenttaa kannykalle. Koko paikka naytti silla hetkella tosi karulta ja mun paassa tako ajatus siita etta asun 3 kk taalla, yksin. Tuolloin musta tuntui silta etta en kerta kaikkiaan pysty tahan, mutta mulla ei kuitenkaan oo vaihtoehtoa jos haluan jaada maahan. Joten ei auttanut kuin tehda paikasta kodintuntuinen. Takkaan tuli, telkkari paalle, kokkausta, heti helpotti. Ja onneksi ensimmaisena yona mulla oli seuraa. Pahin oli kuitenkin edessa eli eka yo yksin. Koko illan kuulin aania enka nukkunut koko yona. Seuraava yo oli jo parempi ja pikkuhiljaa alan kotiutumaan, seuraa tosin kaipaan edelleen. Ei naapureita, ei mitaan. Ja talo on muuten suhteellisen iso, 3 makuuhuonetta, tupakeittio ja siina yhteydessa olohuone.
Yksi haaste on pysya talossa lampimana. Taalla yot on kylmia ja talot eristeettomia. Tanakin aamuna herasin ihan jaassa, ei huvita yhtaan nousta sangysta kun huomaa et hoyry nousee suusta kun hengittaa. Ma oonkin koittanut pitaa takassa tulta lahes jatkuvasti ja pidan myos lammitinta paalla. Illaksi otan sen mun huoneeseen ja sammutan vasta viime hetkella ennen nukkumaanmenoa. Se myos helpottaa aamuja, laitan sen ensimmaisena paalle etta tarkenen nousta.
Mutta onneksi ihmiset on taalla tosi mukavia ja mielellaan auttavat kaikessa. Oon kerran paassyt kaymaan isommassa kaupungissa, Manjimupissa, tekemassa ostoksia ja kayttamaan kannykkaa. Se jos mika tuntui luksukselta! 40 min piti ajaa etta alkoi kenttaa loytymaan. Northcliffessa ei kauheasti ostosvaihtoehtoja ole, taa on 750 asukkaan paikkakunta. En oo oikeastaan ees tuolla keskustassa kaynyt ekan paivan jalkeen, silla taa farmi on 6 km paasta keskustasta. Kaytannossa kayn vaan toissa ja kotona.
Ma kuljen tyopaikan ja kodin valia monkijalla. Silla myos haetaan karja sisaan laitumelta. Me lypsetaan talla hetkella n. 700 lehmaa ja taalla laitumet on isoja, monkijalla ne saa (yleensa) helposti kasaan. Eilen hain lehmat yksin ensimmaista kertaa ja lypsyn alku venahti myohemmaksi kuin normaalisti, onneksi alkoi satamaan kesken kaiken, se sai ammuihin vauhtia. Toivottavasti ensi kerta sujuu jo paremmin...
Lypsy kestaa pari tuntia. Normaalisti kolme ihmista hoitaa koko homman. Taalla on pyorea poyta mihin lehmat menee omille paikoilleen ja poyta pyorii koko ajan, prosessi on sujuva kun lehmat tietaa mihin niiden kuuluu menna. Kaksi laittaa kuppeja ammuille ja yksi ottaa niita pois ja ajaa lehmia ulos karusellista, valilla niita taytyy oikein tyontaa pois etta tajuavat lahtea. Mielellaanhan ne sinne tulevat kun tiedossa on ruokailuhetki.
Taalla on myos oma meijeri. Taa paikka on siita mielenkiintoinen, etta he tekee kaiken itse, lypsysta valmiiseen tuotteeseen. Tahan mennessa oon siis ollut tuolla lehmaosastolla hoitamassa lypsya ja myos pakkaamassa maitoa. Jossain vaiheessa tuun mukaan maidon prosessointiin mita odotan mielenkiinnolla. Ja luontaisetuna tietty niin paljon maitoa kun jaksaa juoda! Taa on viela useamman kerran voittanut parhaan makuisen maidon palkintoja ja sen kylla huomaa. Maidon lisaksi taalla tehdaan kermaa, jaakahvia, suklaamaitoa ja mangosmoothieta. Kaikkea saa vieda kotiin laatikoista mitka on tarkoitettu henkilokunnalle.
Mutta Northcliffe on kerrassa kaunis paikka. Yksikin aamu tulin aamulypsylta ja aurinko nousi, ymparilla suuria puita, vihreita laitumia ja upea auringonnousu. Tavallaan nautin elamasta taalla, on ihanaa palata juurille ja elaa maalla, hengittaa raikasta maalaisilmaa ja olla vapaana kaupungin hulinasta. Toisaalta oon valilla yksinainen ja pelokas ja toivoisin etta voisin tuolloin edes soittaa jollekin. Mutta kaikkeen tottuu, uskoisin. Pystyn kayttamaan lankapuhelinta taalla tilalla, samoin nettia jos kone on vapaana. Mulla on kotona paljon kirjoja, telkkari missa muutama kanava ja lankaa seka kutimet. Enkohan ma parjaa.
