Missas sita tulikaan kaytya?

Terve, se on maailman huonoin bloggari taalla taas!

Ajattelin nyt pitkasta aikaa tehda tallaisen pienen blogitekstin, edellisesta taitaa olla hiukan aikaa ja tuo road trip jai kasittelematta, pitkalti siita syysta, etta nettiin paasy oli melko haasteellista ja pakussa asuessa en saanut itsestani irti blogitekstien kirjoittelua pitkien paivien jalkeen. En aio siita nytkaan kirjoittaa silla se on romaanin mittainen tarina se, taman tekstin paaosuus on minun jo nuhjuisen Lonely Planet Australia matkaoppaan ensimmainen aukeama.


Tahan karttaan tuli siis matkan varrella tuherrettua matkareittia ja paikkoja missa tuli vierailtua ja lisatietoa laitoin paintilla. Tassa nyt siis nakyy myos missa oon kaynyt ennen mun ja Heidin pitempaa roadtripia. Tuossa keltaisella tosiaan on tuo parin viikon reissu mika heitettiin Lauran ja Eeron kanssa seka isolla punaisella taplalla mun asuinpaikkojen sijainti. Reilu vuosi sitten kavin myos omalla reissulla Adelaidessa, Melbournessa ja Alice Springissa seka kivikierroksella tuolla Australian outbackissa, keskella ei mitaan. Ja suurimpana rinkulana Ritvalla kuljettu kolmen kuukauden matka mantereen ympari. Vaaleanpunainen ulkorengas osoittaa meidan alkumatkan ja reitin suunnan. Valilla hinattiin tieta ees taas niinkun nakyy ja valilla poikettiin paatielta tulvavesia karkuun.

Mitas nyt? Suomessa tuli kaytya, viikon oon ollut Perthissa, viisumia pari kuukautta jaljella. Katsotaan mihin elama vie.

TOP 110

Nyt kun kinkut on sulateltu tai siis siirretty lautaselta reisiin, on mukava vähän sulatella (ööh, hieno aasinsilta Laura) kuluneen vuoden kokemuksia. Lista on vähän hupsu ja poukkoileva, eikä suurin osa asioista välttämättä kerro paljon muille kuin Lauralle mitään. Kuvien puolesta suunnitelmissa oli lisätä joka kohdasta kuva, mutta 10 000 kuvan arkistomme uuvutti minut ja laitoin mitä jaksoin. En tajua miten Eero aina jaksaa tehdä näitä päivityksiä, hatunnostot hänelle ja pusi pusi. Asiaan! Tattadadaaa, maailman ensi-illassa JUURI NYT: Lauran TOP 110 matkahässäkkää!


1. Lähtöfiilis

2. Perthin lentokentällä vanhat höpsöt turistioppaat
3. Eeron rakkaus kahden dollarin kauppoihin
4. Työt Croissantissa (why do you do like thaaat!?!) ja kuinka hyvälle maistui kylmä kalja työpäivän jälkeen paskaisena ja hikisenä työvaatteet päällä kotisohvalla. Ja työpäivän puinti ja valitus Elinan kanssa. Nii joo ja firman pikkujoulut tietty.
5. Chillizin pahvikuppisapuskat. Kissabussit.
6. Ikea-sisustettu kämppä ja  miten ei ikinä siivottu sitä (kuva on ajoilta ennen muuttoa)

7. Freemantlen markkinat ja panimo. Päiväreissu eläintarhaan.
8. Ulkoilmaleffateatteri + Reindeer Spotting
9. Kaljalaatikoiden kantaminen Bottle Shopeista 
10. Sundaysessions. Backpacker wednesdayt Mustangissa: bisse + bbq. Australia day.
11. Perthin biitsit ja se, miten siellä aina tuulee. Ja kun käveli junalta biitsille näki miten kuuset kasvaa väärinpäin ja varikset raakkuu sairaasti.
12. Swan Valley ja viinienmaistelureissu
13. Suomalainen jouluaatto Teijan luona ja ITSE TEHDYT JOULURUOAT!
14. Australialainen joulupäivä Teijan luona ja kaljan juontia parvekkeella. Oli ihan törkeän kuuma.
15. Rottnestin upeat biitsit ja maailman söpöimmät Quokkat! 

ROADTRIP LOUNAIS-AUSTRALIASSA
16. Jälleen se lähtöfiilis
17. Ensimmäisen roadtrip-illan tapahtumat: pimeä pääsi yllättämään, ei tietoa yöpaikasta. Kenguruvaroitusmerkki ja läjä kenguruita, biitsin parkkipaikka, jossa näytettiin ulkoilmaleffaa ja tarjottiin nakkisämpylää ja limukkaa. Päätyminen nukkumaan autossa metsään. Eka yöllinen vessakäynti auton vieressä ja kusesta märät jalat.
18. Valley of the Giants ja Treetop Walk. Hurja vaijeripolku jättiläispuiden latvustoissa.
19. Telttailu kansallispuistoissa ja random pusikoissa. Autossa nukutut yöt. Mukavuudesta tinkimällä.

20. Kokkailu ja syöminen ulkosalla. Instant pancake mix!

21. Kaikki ne upeat maisemat ja henkeäsalpaavan kauniit biitsit (joihin sit alkoi kuitenkin turtua: ”millon mennään telttaan leikkimään kaljanjuontia?”)

22. Eeron seikkailut: melkein haaviin jäänyt jättiläiskala, merirosvoseikkailut ja huhhahhei portviiniä pullo.
23. Kalgoorlie + skimpie-baarit ja jättimäinen avokaivos

24. Loputtomat suorat tiet


LENTO ADELAIDEEN
25. Sateinen ja kylmä Adelaide
26. 10 dollarin jugsit Tattersalls GH&Baarissa

27. Adelaiden ruokamarkkinat
28. Elinan ja meidän tiet lähti sitten eri suuntiin ja vikan yhteisen illan baareilut

ADELAIDE - MELBOURNE
29. Vuokra-auton mielettömät poppivehkeet ja ne samat cd:t jotka kuunneltiin puhki
30. Great Ocean Road. Uskomattomat maisemat ja miten meille osui hyvä sää reissun ajaksi.

31. Jälleen ne autossa nukutut yöt. Öinen tähtitaivas. Ja se miten auto oli neljän päivän ajan meidän koti. Vaadin asuntomme viereen yöajaksi hiekkalaatikon vahinkoroiskeiden välttämiseksi.
32. Kylmät biitsisuihkuhetket. Ja miten hyvältä tuntui, jos jossain tuli lämmintä vettä!
33. Ajomatka Melbourneen ja perille päästyämme hiljainen, sateinen kaupunki sunnuntaiaamuna

34. Bissettelyn ääressä syntyi päätös ostaa WWOOFing-kirja ja kokeilla moista toimintaa
35. Ravintoloissa oli sisällä lintuja!
36. Lento lämpimään Brisbaneen. Jälleen oli kuumaa ja kosteaa! Ihanaa! Jaettiin mukavan miekkosen kanssa taksi ja päädyttiin rentoon West Endiin. Pokies bissemesta, Brisbanen halvinta kaljaa paikallisten juoppojen seurassa :)

WWOOFING
37. Alex haki meidät Closeburnin asemalta wwoofing-mobiililla, ei tiedetty yhtään mitään yhtään mistään. Jännitti.
38. Millainen paikka farmi olikaan! Ihan kuin jostain lapsuuden puumajahaaveseikkailusta! Melkein itku pääsi!

39. Mahtava luomukasvisruoka ja kokkaushetket + puutarhan antimet

40. Joogastudio ja aamujooga Alexin kanssa

41. Laiskat ja pitkät teehetket Lizin ja Paulin luona. Harry-koira.
42. Kaikki farmin askareet ja työt: puutarhan laittoa, kitkmemistä, maalaamista, ojan kavamista, auton hiontaa, matobileiden järjestämistä ja massiivinen lattiaprojekti. Huovuttamista Lizin kanssa.

43. Kaikki mahtavat tyypit, joihin tutustuttiin! Randall, Alex, Liz ja Paul, Martina, Jay, Martin, Shane, Jenny ja Martin, Sophie+perhe.
44. Bileet wwoofareiden kanssa, sangriaa ja golden oakkia + reissut Brisbaneen

45. Laiskat hetket riippumatossa, sohvalla, puutarhasas tai missä lie työpäivien jälkeen
46. Matobileet! Eeron kotikeittoiset juomat, joita liki 100 litraa, matoasut, laser, dj, savukone, valot ja mitä kaikkea! 2 ihmistä tippui lattiassa olevaan aukkoon, mutapainista alkaneet perheriidat.
47. Kauppareissu, milloin kaikki meni pieleen: ukkoskuuro, joki tulvi, eksyttiin, kentät hävis puhelimesta, auto sammui. Mut selvittiin kuiteskin takas.
48. Ihanat kanat! Ja etenkin mun lempparikana, joka aina seuras mua kun olin töissä puutarhassa. Ja miten ne teini-ikäiset tuhmeliinit oppi menemään puuhun yöks. Ja miten aina unohdettiin ne kanat auringonlaskun aikaan ja sit niitä sai etsiä taskulamppujen kanssa.
49. Roadtrip Noosaan Martinin ja Alexin kanssa Martinin vanilla. Kaikki neljä nukuttiin samassa pakussa. Ja etenkin se aamu, kun juotiin aamukahvit biitsillä ja kokattiin pekonia, kanamunia ja paahtista.

50. Kylmyys loppuajasta farmilla. Piti olla monta peittoa, pitkät vaatteet ja kuumavesipulloja, että selvisi hengissä aamuun asti. Piti odottaa puolille päivin, että tarkeni mennä suihkuun.
51. Kaikki hurjat otukset farmilla: käärmeitä, hämähäkkejä, sammakoita, iguaaneja, opossumeja

52. Leffahetket kylmenevässä syyssäässä
53. Ja siis kaiken kaikkeaan Randall. Vitsi mikä tyyppi. Ihan älyttömästi ideoita, mikään ei tunnu olevan mahdotonta.




BALI
54. Lennettiin Balille myöhään illalla, eikä meillä ollut tietoa mistään. Ei tiedetty rahasta, sijainnista kartalla tai tulevasta yöpaikasta. Matkaopas oli seuraavien päivien ensimmäinen hankinta.
55. Kohtaaminen korruptoidun kusipää-poliisin kanssa. Onneksi oltiin saatu hyvät neuvot tilanteen selvittämiseksi skootterin vuokraajalta.
56. Padang Bai ja ihana bungalowi + upea ranta kukkulan takana

57. Hullu venematka Nusa Lembonganille paikallisen kalastajamiehen kyydissä. Minä ja rinkkani sisältöineen oltiin ihan litimärkiä merivedestä. Mutta hengissä päästiin perille!
58. Joogatunnit. Release your rectum. Please.
59. Viikon skootteriretki Balin ympäri. Rento Lovina tummahiekkaisne rantoineen.

60. Arakia polttoainekanisterista

SINGAPORE
61. Singaporen toimiva ja moderni metro- ja junasysteemi

62. Chinatown ja Food center, jossa hilpeä paikallinen eläkeläispappa tarjosi meille oluet ja toivotti mahtavaa matkaa kuultuaan, että olemme Suomesta.

63. Omituista arkkitehtuuria, kaikki on kiellettyä isojen kylttien havainnollistamana. Kalleus.


MALESIA
64. Melakassa Howard’s Hotel California + kaikki hauskat tyypit, joihin tutustuttiin siellä. Superhalpa ja hyvä intialainen ruokapaikka. Jokiristeily illalla.

65. Saastaiset GH:t Kuala Lumpurin China Townissa. Vain naisille -vaunu metrossa.
66. Autio Cherating ja Don’t Tell Mama –reggaebaari jyrkkine drinksuineen

67. Perenthianin paratiisisaari ja täydellinen ranta. Peksi ja Pirre, sekä Suomalaisen juhannuksen vietto mökki-OFFeineen. Snorklailureissu, Suomen pelin katsominen verannalla, illanistujaiset rannalla, Eeron nestehukka ja minun ruokamyrkytys. Bungamesta ja se armoton kuumuus klo 14 jälkeen kun generaattori meni pois päältä ja tuuletin sen myötä.

68. Hullu ajomatka intialaisen ohitusnarkkarin kyydissä Perenthian – Penang
69. Siisti HOTELLIhuone Penangissa (oma vessa ja lämmin suihku, AC ja puhtaat lakanat +  tarpeeksi tiiviit ikkunat, jolloin uskalsi nukkua ilman hyttysverkkoa)
70. Eeron synttärit ja länsimaiset elämäntavat kunniaan: pizzaan ja leffaa!

71. Kulttuurifestivaalit


MATKA MALESIASTA THAIMAAHAN
72. Suoran bussin ollessa täysi, päätimme toteuttaa saman matkan omatoimisesti. Päädyimme käyttämään 8 eri kulkuneuvoa yhden sijaan (ilmainen kaupunkibussi, lautta, paikallisbussi, toinen paikallisbussi, jaettu taxi rajalle, rajan ylitys jalan, minibussi ja vielä toinen minibussi).

THAIMAA
73. Tuntui ihanalta olla taas ”tutussa ja turvallisessa” Thaimaassa kun saavuttiin Trangiin
74. Menomatka Krabilta Hat Ton Sai –biitsille. Meri oli liian voimakas venematkaan, joten kävelimme rannalle rinkkojen kanssa pientä kalliolla mutkittelevaa mutaista ja liukasta polkua pitkin.
75. Myrskyinen ja synkkä sää. Hat Ton Sai:n ensimmäisen yön bungalowi (2x2 m bambuhökkeli jaetulla vessalla ja huljukuppisuihkulla)

76. Arkea paratiisissa: kuukausi Koh Phanganilla (oma ”talo”, skootteri, Thongsalanin ruokamarkkinat, BBQ hot pot buffet ja munkkisauna)

77. Full Moon ja sen jälkeen Koh Taolle Jayn keikalle (ja nukkumaan Jayn parvekkeella hammockissa, koska koko saaren majoitukset oli buukattu täyteen)

78. 10 tunnin junamatka Chumponista Bangkokiin


KAMBODZA
79. Sairastaminen ja sairaalakäynnit Siem Reapissa

80. Angkorin temppelit

81. GH:n mukava Somey ja illanistujaiset beergardenissa ja klubilla (joka oli täynnä lasereita!)
82. Phnom Penh ja tutustuminen kauheaan historiaan (Security Prison 21 ja Killing Fields)

83. Sateinen Sihanoukville ja viikko odottelua, että sää paranisi ja päästäisi saarelle (Angkoria kului merenrantabaareissa ja sammakoita popsittiin katukojusta välipalaksi)

84. Sortuminen länkkäriruokiin koti-ikäväpäissään (Mango Cafen ihanat pastat ja pizzat)
85. Koh Rongin mieletön paratiisisaari. Vitivalkoinen hiekka, joka piti jalkojen alla hassua vikinää. Koska kausi ei ollut vielä alkanut, saimme olla täysin rauhassa saarella. Bungamestan hassut koirat ja ihana työntekijätyttö, ja kuinka iloinen hän oli, kun annoin hänelle lahjaksi itse tekemäni simpukkarannekorun.

86. Venematka takasin Sihanoukvilleen: olin todella merisairas ja oksentelin kaiteen yli mereen
87. Suomalaisten pitämä ravintola Sihanoukvillessä + aamupala ennen matkalle lähtöä
88. Kampot ja Blissful GH alakerran baareineen
89. Retki maaseudulle Kampotissa (käveltiin mutaisella riisipellolla matkalla luoliin)

90. Tutustuminen paikalliseen mieheen, joka työskentelee lasten koulutuksen parantamiseksi ja hänen innostamana vierailu paikallisessa koulussa englannin tunnilla

91. Illallinen edellä mainitun miehen ja hänen kaverinsa seurassa

92. Pitkän pitkä matka Kampotista Saigoniin (matkatoimiston setä sanoi, että matka kestää noin 8-9 tuntia, mutta bussissa päädyimme istumaan yhteensä 14 tuntia). Mekongin ylitys autolautalla.

VIETNAM
93. Moottoripyörien määrä Ho Chi Minhissä. Tien ylittämisen mahdottomuus.

94. Open Tour –bussilippu Vietnamin läpi
95. Na Trang ja juomingit poliisimiesten kanssa. Kaunis ja tunnelmallinen Hoi An.

96. Hanoi ja huonot, kylmät kelit. Bia Hoi:ta ja Phota lipitellessähän se aika sitten meni.
 + 


BANGKOK
97. Katrin ja Rabben häät Bangkokissa
http://aasiaaneksymaan.blogspot.com/2011/10/tahdon.html

LAOS
98. Borat Vientianessa
99. Syntymäpäivä Vientianessa kipeänä ankeassa huoneessa, jossa oli bed bugseja
100. Vang Vieng: rento bungamesta + erikoinen omistajammies. Ben ja Aude, baarittelut ja syömingit mukavalla porukalla.

101. Tubing. Rentouttavaa joenlaskua kumirenkaalla ja välillä pit stop reggae baarissa virvokkeita nauttimassa.
102. 10 tunnin pompottava ja yrjöttävä bussimatka kauniissa vuoristossa Vang Vien – Luang Prapang

103. Luang Prapang: Khao Soy, Beer Lao, Lao Lao, Lao Lao Garden, pyöräretki, retki vesiputouksille, illanistujaiset Benin ja Felipen kanssa Belgialaisessa ravintolassa, night market, auringonlasku vuoren päällä olevassa temppelissä.

104. 2 päivän Slow Boat –matka Thaimaan rajalle

105. Chiang Mai. Illanistujaiset ja festivaaleista nauttimiset Peten, Titan ja Benin kanssa. Festivaalit (paljon Skylamppuja, kulkueet, asut ja mielipuolisesti ilotulitteita ampuvat ihmiset). Hobittiravintola.

106. Kamala bussimatka Chiang Maista Bangkokiin: ryöstöt, ihmisten huumaaminen ilmastointiin kaadetulla bensalla, bussin hajoamisen feikkaaminen, aamun jännitysnäytelmä ja visiitti turistipoliisin luona.
107. Supershoppailut BKK:ssa ennen kotimatkaa
108. Viimeiset parit yöt Baan Mai Thai GH:ssa, josta tuli meille Home away from home
109. Se, miltä kylmä ilma tuntui ensimmäistä kertaa yli vuoteen, kun tultiin ulos koneesta Saksassa
110. Paluu kotiin