Alice Springsiin turistit tulee yleensa lahinna Ulurun (Ayers Rockin) takia vaikka nama paikat ovat 500 km paassa toisistaan. Edessa oli siis paljon bussissa istumista. Ensimmaisella tauolla pysahdyttiin kamelifarmilla, missa ratsastin elamani ekaa kertaa kamelilla! Kun kamelitytto juoksutti kamelia kyyti oli erittain pomppuista, takapuoli ei tahtonut enaa satulassa pysya. Mutta oli kieltamatta hauska pieni lenkki. Ja mun ja kamelityton valilta loytyi yllattava yhteys: han on asunut 3 kk Tampereella ja tytto itse oli kotoisin Hollannista missa mina oon asunut vuoden, maailma on osoittautunut jalleen kerran erittain pieneksi!
Reissu oli yllattava monessakin mielessa. Varasin reissun katsomaan Ulurua, mutta autiomaassa osoittautui olevan paljon muutakin nahtavaa, mitka loi minut taysin allikalla. Meidan ensimmainen pysakki oli Kata Tjuta (myos tunnetaan nimella The Olgas). Kata Tjuta on Ulurun tapainen kivikasa keskella autiomaata ja siella teimme ensimmaisen trekin nimelta Valley of the Winds. Kavelyreitti kesti kaikenkaikkiaan n. 2h ja oli n. 5-6 km pitka. Kavely ei siis ollut pelkkaa valmista polkua tallustelua vaikka sitakin oli, mutta valilla sai olla tarkkana irtokivien ja kalliolla taiteilun kanssa. Reitti oli upea jo ennen nakoalapaikoille menoa. Meita ymparoi massiiviset punaiset kivet ja koska viimeisen vuoden aikana autiomaassa on satanut poikkeuksellisen paljon, maa oli poikkeuksellisesti tuoreen vihrea ja taynna elamaa. Onneksi ei kuitenkaan nahty kaarmeita, yksi lisko tuli kivelle poseeraamaan.
Jos kavely itsessaan Kata Tjutalla oli upea, nakoalapaikat olivat henkeasalpaavia. Ensimmainen nakoalapaikka (Karu) tuntui upeimmalta paikalta mita oon nahnyt, tama tosin osoittautui n. puolta tuntia myohemmin vanhaksi tiedoksi. Oltiin kivitasanteella mista nakyi alas vihreaan laaksoon, mika yleensa on autiomaata ja kauempana nakyi lisaa punaisia jattikivia. Siita jatkoimme matkaa eteenpain kunnes paasimme toiselle nakoalapaikalle, mika oli ehka mun lempipaikka koko reissulla. Periaatteessa samankaltainen nakyma kuin aiemmin, mutta viela vaikuttavampi. Kuva kertoo enemman kuin tuhat sanaa, joten en selita taman enempaa.
Upean trekin jalkeen menimme katsomaan auringonlaskua Ulurulle. Kivi oli todella vaikuttava naky. On hammentavaa miten keskella tasaista maata torottaa punainen kivi. Uluru on itseasiassa 90 asteen kulmassa ja siita nakyy vain pieni osa. Se nousee n. 350 m korkeuteen, mutta menee 5km maan sisaan. Auringonlaskupaikalla odotettiin jannityksella taivaan kirkastumista. Oltiin siina mielessa hieman epaonnekkaita, etta taivas oli pilvinen eika tiedetty tarjoaako kivi kunnon showta. Normaalisti kirkkaana paivana auringonlasku on oikea valoshow, kivi muuttaa ulkonakoaan ja varejaan illan hamartyessa. Lopulta aurinko pilkisti sen verran pilvien valista, etta se paasi luomaan upeita varjoja kiven kylkeen ja muutti sen vaaleanpunaiseksi. Naky oli kieltamatta mahtava, en voi kuin arvailla miten upea auringonlasku voikaan olla!
Viela epaonnekkaampia oltiin auringonnousun suhteen. Aamulla heratys oli ennen viitta, etta ehdimme ajoissa auringonnousuun, mutta taivas oli jalleen armottoman pilvinen, aurinko ei talla kertaa paassyt pilkahtamaan mistaan kulmasta ja show jai taas latteaksi. Minua asia ei vaivannut tosin niin paljon kuin montaa muuta, musta oli mahtavaa nahda kuinka pimea muuttuu hamaraksi ja lopulta valoisaksi, ja samalla katsoa mita tapahtuu kivelle. Ensin siita nakyi vain musta silhuetti ja hetki hetkelta se nakyy yha paremmin. Tuo hetki oli jotenkin tosi maaginen, valon lisaantyessa kivi naytti suurenevan ja muuttavan muotoaan. Jalkeenpain oon katsonut valokuvia auringonnoususta ja todennut etta vaikka otin kuvia samasta kulmasta, joka kuvassa kiven aariviivat nayttaa erilaisilta.
Auringon noustua lahestyimme kivea ja valmistauduttiin Uluru walkiin eli kavelyyn kiven ympari. Yleensa postikorttikuvat Ulurusta on otettu nakoalapaikalta, joten olin todella vaikuttunut kun vihdoin oltiin ihan kiven juurella. Se on valtavan suuri ja erilainen joka kulmasta. Talla kertaa kavely oli 10 km pitka, mutta tasaista maata joten tahan ei mennyt kuin pari tuntia. Saa ei suosinut ja kaveltiin koko matka tihkusateessa, olin tosi tyytyvainen etta olin sijoittanut viime hetkella sadeponchoon. Taa oli kuitenkin hyvin harvinaislaatuinen tilanne nahda kivi sateessa, musta oli mahtavan nakoista kuinka kiven huiput oli sadesumussa.
Ei mikaan ihme, etta Uluru on aboriginaaleille pyha paikka. Tuossa paikassa on jotain tosi maagista, kuten sanottu, kivi on joka suunnasta eri nakoinen ja sateella sen vari muuttuu. Punainen kivi oli osittain jopa valkoinen tai musta kun vesi kiilsi sen pinnassa. Jossain vaiheessa naytti kuin kivi liikkuisi ja tulisi suoraan kohti. Erittain hieno kokemus ja todella mahtava kavelyreitti.
Meidan kolmas nahtavyys oli Kings Canyon, jonne ajettiin Uluru – Kata Tjuta kansallispuistosta noin neljassa tunnissa. Toisen paivan loppu menikin siirtyessa toiseen paikkaan yopymaan vaikka oltiin tehty kaikki tama ennen aamukymmenta maanantaina. Mukana oli hieman jannitysmomenttia kun tosiaan paiva oli ollut erittain sateinen. Oppaat varoitteli meita siita, etta voi olla, etta ei paasta meidan leirinnasta pois jos tiet alkaa pahasti tulvimaan. Osittain tiet olikin veden peitossa, mutta kun otti bussilla tarpeeksi vauhtia niin eipa tuo meidan matkantekoa hidastanut. Worst case scenario ois siis ollut se, etta oltais jumiuduttu bussilla leirintaan ja Alice Springsista olisi tilattu auto noutamaan meita. Ja jos olisi ollut liian sateista, meidan olisi pitanyt unohtaa Kings Canyon koska kavely siella olisi voinut olla hengenvaarallista liukkaalla saalla. Onneksemme kumpikaan ei tapahtunut vaan sade lakkasi iltaan mennessa, yolla tosin tuli hieman lisaa vetta, mutta ei riesaksi asti. Ja kolmas paiva lankesi lahes pilvettomana ja aurinkoisessa saassa lahestyimme Kings Canyonia.
Taman kolmannen kavelyn pituus oli 6,5 km, mutta sen ajaksi arvioitiin 3,5 h silla kavely on naista kolmesta fyysisesti haastavin ja matkalla on niin mahtavia paikkoja, etta jokainen varmasti haluaa pysahdella ihastelemaan luontoa. Kavely alkoi fyysisesti rankimmalla osuudella eli 300 m nousulla luonnon kiviportaita pitkin. Nousu oli erittain jyrkka ja minua korkeanpaikankammoisena hieman hermostutti tama kavely. Onneksi mentiin kuitenkin ylospain niin pystyin olemaan “in denial” kuinka korkealla oikeasti olenkaan. En ole ennen nahnyt kanjoneita, mutta Kings Canyon on ilmeisesti erittain erityinen. Siella luonto on mielenkiintoista, matkan varrella nakyi kasveja joita normaalisti tapaa vain sademetsassa. Tama juontaa esihistoriallisilta ajoilta, jolloin Australian autiomaa oli viela sademetsaa. Nama trooppiset kasvit ovat sopeutuneet uuteen karuun ilmastoon ja selviytyneet erittain ankarassa ymparistossa kanjonin huipulla, missa aurinko yleensa paahtaa erittain kuumasti. Kavelyreitin varrelta loytyi todisteita siita, etta kanjonin korkeimmat kohdat ovat olleet merenpohjaa. Nahtiin merenpohjan ja simpukan fossiileja matkan varrella.
Reilun puolen valin jalkeen laskeuduttiin Garden of Edeniin. Tama on kaunis vehrea piste keskella kanjonia missa on pieni syvanko, pieni vesiputous joka laskee pieneen lampeen. Erittain hurmaava pysakki!
Meidan tarkoitus oli tan reissun aikana yopya swagissa tahtien alla. Swag on australialaisten hieno keksinto, se on kaytannossa rullalla oleva peti. Se tehdaan kestavasta kankaasta ja on tavallaan makuupussin ja teltan valimuoto ulkopuolelta, mutta sen sisalla on pehmea patja. Tarkoitus on, etta siina nukutaan makuupussin tai lakanan kanssa ja itse kaytin kunnon erajorman tavoin mun lenkkareita tyynyna. Lopulta swagia tarvittiin vain yhtena iltana ja silloinkaan ei nahty tahtia, silla illalla ja yolla satoi vetta. Ei kuitenkaan kastuttu lapikotaisin, silla pystyttiin pistaa leiri katoksen alle. Siita huolimatta aloin nukkumaan sateen kastellessa mun naamaa, taa ei tosin vaivannut mua hirvean paljon silla olin niin vasynyt kahden tunnin kavelylenkista ja varhaisesta heratyksesta, etta nukahdin viela valojen ollessa paalla ja ihmisten rupatellessa. Toisena iltana myos oli vesisadetta, mutta oltiin onnekkaita ja paastiin telttoihin nukkumaan. Teltat ei tosin olleet ihan perinteisia kupolitelttoja vaan kansallispuistossa olevia kiinteita telttoja, joissa oli kahdelle nukkumapaikat. Ma jaoin telttani saksalaisen tyton ja australialaisen hiiren kanssa...nukuin vain muutaman tunnin silla pelkasin koko ajan, etta tuo tuholainen (hiiri, ei saksalainen tytto) kipittaa mun makuupussin sisalle. Ilma oli lammin ja mun makuupussi kuuma, joten naiden ajatusten lisaksi hikoilin koko yon ja kuuntelin hiiren vikinaa. Mutta ajatellaan positiivisesti, ei sentaan ollut myrkkykaarme tai –hamahakki mika sekin ois ollut taysin mahdollista. Meidan vessa tuolla leirinnassa oli taynna redbackeja eli myrkkyhamahakkeja. Niita ei kuitenkaan tarvii varsinaisesti pelata silla redbackit eivat kuulemma poistu verkostaan. Hiiren vikinan lisaksi kuuntelin ulkoa kuuluvaa dingojen ulvontaa...valitettavasti yhtaan dingoa en paassyt nakemaan.
Matka oli siis todella mahtava, nain upeimpia paikkoja mita tahan mennessa olen nahnyt, ihan vaheksymatta niita kaikkia ihania rantoja mita nahtiin lannessa, mutta kaikki tama oli jotenkin niin erilaista ja erityista mita ei missaan muualla ole. Upean luonnon lisaksi tehtiin upeita elainhavaintoja. Hamahakkien, hiirien ja dingojen lisaksi nahtiin villikameleita (se milla ratsastin oli kesy, ei huolta) ja villihevosia! Hevoset olivat aivan kasittamattoman upeita. En edes tiennyt etta niita on australiassa! Pari heppaa juoksi meidan bussin edesta, ehdin nahda vain vilauksen naista upeista elaimista, mutta olin erittain vaikuttunut ja ihmeissani. Toinen hevosista oli kultainen, kuin astetta tyylikkaampi yksisarvinen. Myos meidan oppaat oli aivan mahtavia, kuultiin mahtavia ja jarkyttaviakin tarinoita luonnosta, elaimista ja Australian alkuperaiskansasta.
Naiden elainhavaintojen lisaksi on kerrottava viela elaimesta jota bongattiin ylivoimaisesti eniten: karpaset. Outback on taynna pikkukarpasia! Osa porukasta oli kaukaa viisaita ja otti mukaan karpasverkon naamansa suojaksi, mutta mina jouduin tyytymaan kaden heilutteluun naaman edessa. Missaan vanhanaikaisessa navetassakaan karpaset ei ole samanlaisena riesana kuin outbackissa. Jouduin kaytannossa koko ajan huiskimaan karpasia tiehensa, ne kun ovat viela niita arsyttavimpia pikkukarpasia jotka sitkeasti pysyvat nenan karjessa jos siihen ovat paattaneet istua. Taman takia olin oikeastaan ihan tyytyvainen, etta valilla satoi vetta, silloin sai kavella rauhassa karpasilta.
Matka autiomaassa oli siis upea, mutta Alice Springs hermostutti minua. Alice oli pitkaan kaupunki, missa tapahtuu eniten puukotuksia asukaslukuun nahden koko maailmassa, mutta asia ei ilmeisesti enaa ole talla tavalla. Talla hetkella se on silti edelleen Australian “stabbing capital”. Siella ei ole mitaan asiaa liikkua pimealla edes porukalla, silla riski joutua pahoinpidellyksi on oikeasti tosi suuri. Mua hermostutti liikkua siella myos valoisaan aikaan, vaikka en itse nahnyt mitaan huolestuttavaa. Kaupunki on hyvin pieni ja kuuma, en suoraan sanottuna oikein keksinyt siella tekemista. Onneksi mulle jai vaan kaksi yota itse Alicessa ennen kuin palasin takaisin Melbourneen.
Melbournessa vietin viela noin viikon, ennen kuin palasin takaisin Perthiin kuukausi sitten. Perthissa tarkoitus on tienata rahaa, etta paasen jatkamaan matkustelua. Olen loytanyt uuden tyopaikan kahvilasta, missa olen casual tyontekija eli teen toita silloin talloin. Mun viikkotyotunnit on tahan mennessa vaihdelleet 8 - 15 h valilla. Nyt paasiainen sekoittaa pakkaa eika tule montaa tyopaivaa, mutta yhden tyton ottaessa sielta loparit ma tuun saamaan silta jaavia tunteja. Toivottavasti se riittaa hetkeksi ettei tarvitse etsia uusia toita. Oon myos epatoivoisesti etsinyt asuntoa ja vihdoin sellainen on taitanut loytya, sijainti on mulle ihanteellinen ja kamppa ihan ok, mutta vuokra turhan suuri. Oon vaan huomannut et mulla ei oo kauheesti varaa valita kun en tuu asumaan paria kuukautta pidempaan Perthissa. Tiistaina paasen nailla nakymin muuttamaan, mika on myos yks tarkeimpia kriteereja mun asunnon suhteen. Taa on siis sharehouse ja siella asuu mun lisaksi pari pariskuntaa ja saksalainen poika.
Ei muuta kuin hyvaa paasiaista kaikille!
Hyvää pääsiäistä sinullekin, Elina,siellä kaukana! tv. Leena
VastaaPoistaHyvalta nayttaa :) Paasiasta!
VastaaPoista